37. raskausviikko: Minusta tulee äiti toukokuu 9, 2012

Viimeaikoina olen törmännyt usein tilanteisiin, joissa minulle ei ole löytynyt perheenjäsenenä oikeaa nimitystä. Kävimme synnytysvalmennuksessa raskausviikolla 32. Siellä puhuttiin synnyttävän äidin ohella isästä tai tukihenkilöstä. Tuossa jaottelussa minut varmaan ajateltiin tukihenkilö-kategoriaan yhdessä synnyttävien naisten äitien, doulien ja ystävien kanssa. Mielestäni synnytyksen yhteydessä tukihenkilöstä puhuminen olisi ihan käypä vaihtoehto silloin, jos myös isä kuuluisi tuohon kategoriaan. Nyt kun isistä kuitenkin puhuttiin erikseen, koin että isien ja tukihenkilöiden välillä oli selvä hierarkia. Tuossa hierarkiassa olisin oikeasti roolini vuoksi kuulunut samaan ryhmään isien kanssa, mutta isä-termin sukupuolisidonnaisuuden vuoksi putosin tuossa hierarkiassa alempana olevaan tukihenkilö-kastiin.

Olen törmännyt nimitysongelmaan myös Kela:ssa asioidessani. Siellä minut rinnastetaan yllättäen isiin. Olen esimerkiksi oikeutettu saamaan isyysrahaa ja pitämään isäkuukauden. Yleensä isään rinnastaminen tuntuu lähinnä huvittavalta, mutta toisinaan se myös vähän ärsyttää. Vaikka moni isä pitää nykyään isyysvapaansa ja osallistuu tasapuolisesti lastenhoitoon, on maailmassa edelleen suuri joukko isiä, joiden mielestä lastenhoito kuuluu pääasiassa naiselle. En samaistu millään tavalla tuohon jälkimmäiseen joukkoon, mutta valitettavasti se edelleen määrittää isyyttä enemmän kuin nuo oikeasti tasapuolisesti vanhemmuuttaan hoitavat isät. Kela:n vanhentuneessa termistössä näkyy, miten toimimattomia ja ongelmallisia kategorioita tiukasti sukupuolisidotut termit isä ja äiti ovat. Eikö olisi helpompaa puhua isän ja äidin sijaan tässä yhteydessä vanhemmista?

Kaksi edellä mainitsemaani tapausta paljastavat sen, miten vaikeaa monien viranomaistahojen ja ihmisten on ymmärtää, että lapsella voisi olla kaksi äitiä tai kaksi isää. Yksi yritys tuon asian ymmätämiseksi on sosiaalisen vanhemman käsite. Törmäsin itse tutkimukseen, jota varten kerättiin aineistoa sateenkaariperheiden sosiaalisilta äideiltä. Ymmärsin, että tuolla käsitteellä viitattiin minuun, mutta en koe itseäni sosiaaliseksi äidiksi.

Jos voisin valita, olisimme kaikki vain vanhempia. Isän ja äidin käsitteet ovat mielestäni jäykkiä ja niihin sisältyy tarpeetonta sukupuolihierarkiaa. Nuo jäykät kategoriat kuitenkin ovat olemassa nyt ja varmasti myös tulevaisuudessa riippumatta siitä, mitä minä niistä ajattelen. Vähimmäistoiveeni olisikin, ettei äidin ja isän alakategorioita lisättäisi silloin, kun sille ei oikeasti ole mitään tarvetta. Tarpeen perusteluksi ei mielestäni riitä se, ettei oman jäykkyyden vuoksi osaa ajatella, että lapsella olisi kaksi samanarvoista äitiä. Jokainen uusi kategoria asettuu johonkin hierarkiaan, vaikka sitä ei olisi hierarkiseksi tarkoitettu. Tuossa hierarkiassa sosiaalinen äiti on (biologista) äitiä alempana. Jokainen hierarkiaan asetettu kategoria siihen sisältyvine merkityksineen on myös potentiaalinen hierarkian vahvistaja. Sosiaalinen äitiys, joka nähdään hierakiassa biologista äitiyttä alempana, vahvistaa sosiaalisen äidin kuvaa itsestään biologista äitiä vähemmän tärkeänä. Tämähän on tietysti helpotus niille äideille, jotka eivät halua ottaa lapsen hoitamisesta samanarvoista vastuuta toisen äidin kanssa Joissakin perheissä äidit kuitenkin jakavat vastuun tasapuolisesti, jolloin sosiaalisen äidin termi vähättelee toisen äidin roolia. Tietysti voisin itse julistautua irti tuosta kierteestä ja väittää, että sosiaalinen äiti on hiearkiassa yhtä korkealla kuin biologinen äiti. Mutta silloin kyllä valehtelisin tai vähintäänkin sortuisin idealismiin.

Julistankin siis, että minusta tulee äiti. Mitään siihen lisäämättä ja mitään pois jättämättä.

31. raskausviikko: Perheen sisäisen adoption kiemuroita huhtikuu 1, 2012

Tällä viikolla olemme selvitelleet paljon juridisia asioita. Ensinnäkin saimme viimein testamenttiin allekirjoitukset. Lakimiehellä meni testamentin laatimisessa lähes kaksi kuukautta, sillä hän oli hyvin kiireinen. Tämä siis laskettuna siitä hetkestä, kun ensimmäisen kerran otimme häneen yhteyttä. Saimme kuitenkin testamentin, jossa puolisoni toivoo, että minusta tulee lapsen edunvalvoja siinä tapauksessa, jos hän kuolee ennen perheen sisäisen adoption voimaan astumista. Saimme pulittaa testamentin laatimisesta 110 euroa. Käsittääkseni tuokin rahasumma olisi säästynyt, jos olisimme rekisteröidyn parisuhteen sijasta avioliitossa. Nämä ovat näitä konkreettisia seurauksia siitä, että laki ei ole sama kaikille

Helsingissä järjestetään perheen sisäisestä adoptiosta kertovia koulutuksia, mutta me kun asumme täällä Länsi-Suomessa, meillä ei ole ollut mahdollisuuksia osallistua koulutuksiin. Saimme kuitenkin tietoa koulutuksessa kerrotuista asioista välikäden kautta.  Vapaaehtoisen testamentin laatimisen jälkeen ensimmäinen tärkeä asia on yhteyden ottaminen siihen henkilöön, joka vastaa paikkakunnalla perheen sisäisestä adoptiosta. Tämä kannattaa tehdä hyvissä ajoin, jotta heille kirjautuu tieto siitä, että olette aikeissa aloittaa adoptioprosessin. Soitin paikkakuntamme sosiaalitoimeen, josta kerrottiin, ettei meidän paikkakunnallamme ole asioista vastaavaa henkilöä. Asia hoidetaan naapurikunnassa.

Soitin naapurikunnan lastensuojeluviranomaisille, josta sain monen puhelunyhdistämisen jälkeen asioista tietävän lastenvalvojan tai sosiaalityöntekijän puhelinnumeron. Soitin annettuun numeroon, mutta lastenvalvoja oli hyvin kiireinen ja pyysi soittamaan muutaman päivän kuluttua uudelleen. Kun viimein soitin uudelleen ja kerroin tilanteestamme, hän totesi, ettei valitettavasti tiedä perheen sisäisen adoption juridiikasta rekisteröidyn parisuhteen tilanteessa tarpeeksi, jotta hän voisi edes kertoa adoptioprosessin kulusta. Lastenvalvoja oli oikein ystävällinen ja kuulin kyllä hänen äänestään, miten pahoillaan hän oli omasta tietämättömyydestään. Hän neuvoikin meitä soittamaan uudelleen toukokuussa, johon mennessä hän aikoi ottaa asioista selvää. Sen verran hän tiesi kertoa, että tapaamisajat täytyy varata 1,5-2 kuukautta etukäteen, koska heillä on kamala ruuhka.

Ajattelin, että varaamme ajan heinäkuun alkuun. Lapsemme pitäisi syntyä kesäkuun alussa. Jos 8 viikon harkinta-aika olisi edelleen voimassa, voisimme aloittaa adoptioprosessin vasta elokuussa. Heinäkuun 1. päivä astuu kuitenkin tietääkseni voimaan lakimuutos, joka poistaa 8 viikon harkinta-ajan adotioprosessin alkuun saattamisessa. Käsittääkseni meillä siis pitäisi olla oikeus aloittaa adoptioprosessi heti, kun tuo lakimuutos astuu voimaan. Lastenvalvoja ei ollut tietoinen harkinta-ajan poistumisesta, mutta uskoisin, että hän asioita selvitellessään tulee siitä tietoiseksi ja suostuu aloittamaan adoptioprosessin heti heinäkuussa.

Sen olen oppinut, että on hyvä aloittaa näiden asioiden selvitteleminen hyvissä ajoin etenkin, jos asutaan Helsingin ulkopuolella. Voi näet hyvinkin olla, että oma perhe on se ensimmäinen sateenkaariperhe, jonka lastenvalvoja kohtaa. Ymmärrystä ja kärsivällisyyttä tarvitaan puolin sun toisin

26. raskausviikko: Äitiyspakkaus huhtikuu 1, 2012

Äitiyspakkaus tuli tällä viikolla. Voi sitä hypistelyn ja söpöstelyn määrä, kun kävimme pakkauksen läpi vaate vaatteelta! Joku on kritisoinut pakkausta liian poikamaiseksi, mutta minun mielestäni siellä oli aivan ihania vaatteita. Ja väritkin olivat meidän makuumme sopivan sukupuolineutraaleja. Oli paljon neutraaleja värejä, mutta myös muutamia vähän värikkäämpiä vaatekappaleita. Haalarit olivat aivan parhaat ja makuupussin kuoseista tykkäsin myös Tässä muutama kuva paketin ihanuuksista:

 

 

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

23. raskausviikko: Perhosia vatsassa helmikuu 8, 2012

Raskaus alkaa olla jo niin pitkällä, että se näkyy selvästi ulospäin. Masun sisällä tuntuu jo pientä liikettä. Olen monena iltana tunnustellut Mölliä masun läpi, mutta liikkeet ovat niin pieniä häivähdyksiä, että ne hädin tuskin tuntuvat masun ulkopuolella. Välillä olen tuntevinani pieniä kopsahduksia masun pinnassa. Toisinaan masu kiristyy niin, että sen voi tuntea myös ulkopuolelta. Yhtenä aamuna Mölli oli aivan selvästi keskellä kohtua, sillä siinä oli kummallinen kohouma, jonka pystyi näkemään sivusta päin paljaalla silmälläkin. Ihan kuin Mölli olisi ollut masussa pylly pystyssä tai sitten painanut jalallaan kohtua ulospäin

Olemme käyneet neuvolassa pariinkin otteeseen edellisen kirjoitukseni jälkeen. Möllin sydänäänet kuuluvat jo selvästi dopplerilla. Sydän on sykkinyt noin 145 kertaa minuutissa, mikä on kuulostanut aivan huikealta! Puolisoni on ollut terveenä – ainoastaan hemoglobiini on ollut hieman turhan alhainen. Se asia on korjaantunut rautatablettien syömisellä. Mitään huimausta tai tavallista kovempaa väsymystä ei ole ollut.

Rakenneultrassa kävimme pari viikkoa sitten. Myös siellä kaikki näytti olevan ok. Tunnelmaa tosin latisti se, että kätilö oli hyvin leipiintynyt työhönsä ja puhui niin hiljaa, ettemme oikein kuulleet mitään. Mutta pääasia on se, että kaikki oli kunnossa. Saimme mukaamme myös söpön kuvan Möllin kasvoista. Kuvan perusteella Möllin nenä oli aivan samanlainen kuin äitinsä nenä Söpö pikkukaveri!

Paitsi että puolisoni masussa tuntuu liikettä myös minun mahassani pyörii aika ajoin perhosparvi. Olen muutamina iltoina jossitellut ja maalaillut piruja seinille: Mitä jos vauvalla ei olekaan kaikki hyvin? Entä jos synnytyksessä tuleekin jotain komplikaatioita? Entä jos puolisoni tai Mölli menehtyvät? Nämä ja muut ikävät ajatukset eivät pulpahtele pintaan jatkuvasti, mutta toisinaan iltaisin saatan yllättää itseni lietsomasta omaa taipumustani murehtia asioita etukäteen. Olenpa muutamaan kertaan vähän itkenytkin. Tiedän, että pelkoni ovat hyvin tavallisia – varmaan tavattomampaa olisi olla ajattelematta kyseisiä asioita. Se on sellaista henkistä valmistautumista ja oman itsen sekä omien pelkojen kohtaamista. Pohjimmiltaan etsin vastausta siihen kysymykseen, pystyisinkö minä huolehtimaan lapsesta siinäkin tilanteessa, jos jäisimme kahden.

Murehtimisesta on ollut se etu, että olemme yhdessä ottaneet selvää minun oikeuksista lapsen suhteen siinä tilanteessa, jos puolisoni menehtyisi. Perheen sisäistä adoptiota ei voi käytännössä toteuttaa heti, kun lapsi syntyy, joten ennen adoptiota on usean kuukauden mittainen ajanjakso, jolloin minua ei katsota lapsen lailliseksi huoltajaksi. Otimme asian tiimoilta yhteyttä lakimieheen, joka vastasi, että testamentilla on mahdollista määrätä tulevasta edunvalvojasta lapsen kasvatuksen ja hoidon osalta siinä tilanteessa, jos lapsen synnyttänyt henkilö kuolee. Yleensä sosiaaliviranomaiset ja oikeus kunnioittavat lakimiehen mukaan vainajan viimeistä tahtoa, jos testamentilla määrätty henkilö on sopiva huoltajaksi. Näiden tietojen pohjalta puolisoni tekee lähipäivinä testamentin.

Toivoisin todella, että nämä huoltajuusasiat saataisiin sateenkaariperheissä toimimaan paremmin, sillä mielestäni tuo testamentin tekeminen aiheuttaa aivan turhaa stressiä. Jos heteropari hankkii luovutetuilla siittiöillä lapsen, ei heidänkään tarvitse avioliitossa ollessaan anoa erikseen perheen sisäistä adoptiota. Miksi meidän siis täytyy? Ja millä perusteilla se päätetään, onko testamentin laatijan edunvalvojaksi määräämä henkilö sopiva lapsen huoltajaksi? Miten sopivalta huoltajalta näyttää sellainen ihminen, jonka puoliso on juuri kuollut?

16. raskausviikko: Joulun alla joulukuu 22, 2011

Tämä vuoden loppu on ollut todella kiireinen. Olen tehnyt opintojani vauhdilla eteenpäin ja viimeistellyt graduani. Tällä hetkellä gradu olisi jo siinä kunnossa, että sen voisi palauttaa, mutta aion kuitenkin vielä hieman parannella sitä. Ajattelin päästää sen käsistäni tammikuussa.

Raskaus on edennyt todella hyvin. Kävimme ensimmäisessä ultrassa raskausviikolla 12. Ultrassa mitattiin sikiön niskapoimun turvotus ja otettiin verikoe. Mitään tavallisesta poikkeavaa ei löytynyt. Katselimme ultralla, kun Mölli istui risti-istunnassa pää alaspäin  ja pyörähteli välillä villisti kun lääkäri paineli puolisoni mahaa ja yritti kääntää Mölliä parempaan asentoon niskapoimuturvotuksen mittaamista varten. Yhdessä vaiheessa Mölli oli vartalo meihin päin ja näytti aivan siltä, kuin se olisi vilkuttanut Kaikki viisi sormea näkyivät! Se oli niin kamalan suloinen, että minua alkoi itkettää. Olisin voinut tuijotella Mölliä vaikka kuinka pitkään. Onneksi saimme muutaman kuvan mukaamme. Olen esitellyt niitä opiskelu- ja työkavereilleni niin paljon, että joku saattaa jo juosta karkuun, jos hän näkee minun kaivavan ruskeaa kirjekuortani esiin

Odotan jo innolla seuraavaa rakenneultraa, joka on tammikuussa. Nyt kun olen nähnyt Möllin ja tiedän, että kaikki on hyvin, olen uskaltautunut jo katselemaan vaunuja yms. Kävimme yhdessä liikkeessä katselemassa erilaisia vaunumalleja ja saimme oikein asiantuntevan opastuksen vaunujen ihmeelliseen maailmaan. Todellisuudessa emme aio hankkia vaunujamme uutena, sillä esimerkiksi Emmaljungan vaunut maksavat enemmän kuin meidän tämänhetkinen automme. Onneksi puolisoni tuttavalta vapautuu keväällä pari vuotta vanhat vaunut, jotka voimme ostaa kohtuuhinnalla, jos haluamme.

Puolisoni on voinut välillä vähän huonosti. Närästys on ollut ehkä ikävin ongelma, mutta joinakin päivinä on kyllä täytynyt vähän oksentaakin. Nyt joulun alla puolisooni iski pieni flunssakin, mutta se on jo paranemaan päin. Onneksi nyt tulee joulu ja saamme kaikki levätä.

Rauhallista joulua kaikille!

12. raskausviikko: Aika matelee marraskuu 20, 2011

Työn ja opintojen suhteen aika kuluu aivan liian nopeasti, mutta raskausaika sen sijaan matelee. Pari viikkoa sitten kävimme ensimmäisellä lääkärikäynnillä, mutta siellä ei vielä ultrattu. Lääkäri yritti etsiä jollakin laitteella (ilmeisesti sitä kutsutaan doppleriksi) Möllin sydänääniä, mutta hän eleli niin hissukseen, ettei mitään kuulunut. Vaikka olenkin vakuuttunut siitä, että kaikki on ihan hyvin, odotan kyllä jo ensi torstain ultraa. Silloin pääsemme ensimmäistä kertaa näkemään ihan omin silmin, ettei Mölli ole pelkkä haavekuva vaan aivan oikea ihmisen alku. Tällä hetkellä Mölli on vielä vähän mystinen maha-asukas.

Tässä odotellessani olen ottanut vähän selvää Kela:n tuista. Yllätyin positiivisesti kun huomasin, että nykyään myös minulla on oikeus 1-18 arkipäivän isyysvapaaseen. Siihen riittää se, että on rekisteröidyssä parisuhteessa lapsen biologisen vanhemman kanssa. Ei sillä vapaalla ole kyllä minulle tosiasiassa kauhean suurta merkitystä, sillä vauva syntyy kesäkuussa. Olen tällä hetkellä päätoiminen opiskelija, joten olen kesän kesälomalla. En aio hakea kesätöihin, sillä minusta on tärkeämpää olla vauvan ensimmäiset kuukaudet kotona. Vaikka opiskelun ja vanhemmuuden yhteensovittaminen on taloudelliselta kannalta hieman hankalaa, on siinä kuitenkin juuri tuo joustamisen mahdollisuuden mukanaan tuoma etu. Jos saan jostakin raavittua kesällä muutaman opintopisteen, voin hakea kesäksi opintotukea, mikä vähän helpottaa tuossa taloudellisessa puolessa. Ja ainahan sitä voi pihallaan kasvattaa salaatit, yrtit ja muut ekstrat leivän päälle

Kotona oleminen on minulle tärkeää käytännön syistä. Olen kuullut, että myös synnyttämätön nainen voi kokeilla imettämistä. Kaikilta maitoa ei ala tulla, mutta on se kuitenkin yrittämisen arvoinen asia. Tuosta asiasta saa paremmin tietoa täältä:

http://www.seta.fi/rainbow/lapset.htm#imetys

Kuulisin mielelläni myös lukijoiden mietteitä tai kokemuksia imetykseen liittyen

9. raskausviikko: Raskaudesta kertominen lokakuu 28, 2011

Yhdeksäs raskausviikko on nyt meneillään, eli vielä muutamia viikkoja täytyy odotella ennen kuin päästään keskenmenojen riskiviikkojen ohi. Tavallisestihan pariskunnat kertovat raskaudestaan läheisille vasta 12. raskausviikon jälkeen tai siinä vaiheessa, kun raskaus alkaa näkyä juuri tuon keskenmenoriskin vuoksi. Mekin aioimme kertoa tuttavillemme raskaudesta vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, mutta toisin on käynyt. Koska olen kertonut monille lapsettomuushoidoistamme, ihmiset myös kyselevät aina minut tavatessaan, minkälaisessa vaiheessa hoidot ovat. Olen tullut siihen tulokseen, että hölmöä olisi siinä tilanteessa valehdellakaan. Raskaudesta on tässä vaiheessa kerrottu kaikille niille, jotka ovat hoksanneet asiasta kysyä. Ikäväähän se on siinä vaiheessa, jos sitten kuitenkin tulee keskenmeno… Mutta toisaalta olen kyllä vähän sitä mieltä, että keskenmenostakin pitäisi voida puhua. Ihmisten pitäisi ylipäätään puhua enemmän ja avoimemmin myös vaikeista asioista, eikä aina yrittää pärjätä yksin.

Lähimmille ihmisille kerroimme tietysti jo heti, kun saimme tietää testin tuloksen

Tällä viikolla kävimme ensimmäistä kertaa neuvolassa. Neuvolakäynti kesti suunnilleen tunnin ja siellä käytiin läpi paljon ravitsemukseen ja terveyteen liittyviä asioita. Puolisoltani mitattiin lisäksi verenpaine ja hemoglobiini. Saimme mukaamme paljon luettavaa raskausaikaan liittyen, mutta aika monet asiat ovat jo tuttuja muista lukemistamme oppaista. Vilkaisin jossain vaiheessa vähän vauva-lehtiäkin, mutta tulin niistä jutuista vuorotellen huvittuneeksi ja vihaiseksi. Huvittuneeksi sen vuoksi, että itsestään selviä asioita selitetään niin vaikeasti ja vihaiseksi sen vuoksi, että helpoista asioista tehdään niin vaikeita. Eräässäkin jutussa nainen kertoi menneensä yöllä synnytyksen alkaessa olohuoneeseen odottamaan supistusten kovenemista, koska ei halunnut herättää miestään. Mitä ihmettä?

Neuvolan työntekijä oli oikein mukava. Puolisoni kertoi hänelle minusta jo siinä vaiheessa kun varasi aikaa käynnille. Neuvolan työntekijä kun oli kysynyt, pääseekö lapsen isäkin mukaan. Kun puolisoni kertoi, että mukaan onkin tulossa lapsen toinen äiti, neuvolan työntekijä suhtautui asiaan heti todella luontevasti. Neuvolakäynnillä hypättiin lomakkeista tietysti yli sellaiset kohdat, joissa kyseltiin isän perinnöllisiä sairauksia, mutta esimerkiksi vanhempien tupakointiin ja alkoholin käyttöön liittyvät asiat kyseltiin myös minulta. Tuntui siltä, että meidät molemmat otettiin huomioon.

5. raskausviikko: Positiivisia uutisia :) lokakuu 5, 2011

Jackpot! Nyt onnistui, eli raskaana ollaan IHANAAAAAA <3

Teimme testin viime viikon maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina.  Maanantaina testiin ei tullut tarkistusviivan lisäksi viiden minuutin kuluessa mitään kovin näkyvää, joten ehdimme jo masistella sohvalla hetken ajan. Ajattelimme, ettei raskaus ehkä vielä näy, koska teimme testin neljä päivää aiemmin kuin klinikalla oltiin neuvottu. Masistelun jälkeen kävimme katsomassa testiä uudestaan noin kymmenen minuutin kuluttua ja siihen olikin ilmestynyt todella haalea viiva. Katsoin testin käyttöohjeen ja siinä todettiin, että aivan haaleakin viiva riittää kertomaan, että raskaus on alkanut. Uskalsimme jo iloita asiasta, mutta varmuuden vuoksi teimme testin vielä keskiviikkona ja perjantaina, jolloin meidän oli käsketty ilmoittaa klinikalle testin tulos. Jälkimmäisten testien viivat olivatkin ihan selkeitä ja edelleenkään ei ole vuotoa tullut, eli pikkuinen on pysynyt toistaiseksi kyydissä

Viikko on mennyt todella nopeasti. Kävimme lainaamassa kirjastosta odotusaikaa käsitteleviä kirjoja ja olemme lueskelleet niitä jonkin verran. Itse olen tykästynyt kirjaan Suomalainen vauvakirja (Toim. Katajamäki & Gyldén, Otava 2009), sillä siinä asioista kerrotaan jotenkin lempeästi ilman syyttävää sormea. Kirjassa on otettu huomioon sateenkaariperheet ja hedelmöityshoitojen kautta alkaneet raskaudet, mikä on todella positiivista. Toinen lukemani kirja on Odotusaika viikko viikolta. Sieltä voi lukea, miten raskaus etenee viikko viikolta ja tarkistaa ravintoon tms. liittyviä asioita. Sain viimein perehdytettyä itseni siihenkin, miten raskausaika lasketaan (näin keltanokka minä olen näissä asioissa). Huomenna alkaa raskauden 6. viikko, vaikka alkion elämässä se onkin vasta neljäs viikko. Parin-kolmen viikon kuluttua varaamme ajan ensimmäiseen neuvolakäyntiin.

Puolisoni ei ole toistaiseksi ollut kovin pahoinvoiva, mutta pientä etovaa oloa on ollut muutamana aamuna etenkin yötyövuoron jälkeen. Epäilin jo ennen testin tekemistä raskauden alkaneen, kun huomasin, ettei puolisolleni tullutkaan tässä kuussa kiukkupuuskia ennen kuukautisten oletettua alkamispäivää. Hän oli jotenkin ihmeen seesteinen ja nukkui suunnilleen 12 tuntia vuorokaudessa. Raskauden jatkuessa tuo unentarve on pysynyt edelleen yhtä korkeana. Päivänokosten ottaminen on jo rutiinia.

Nyt vain toivotaan, että pikkuinen pysyy kyydissä. Puolisollani oli flunssa viikonloppuna ja pelkäsin vähän, että nousee taas korkea kuume niin kuin ensimmäisen inseminaation jälkeen. Ei tullut kuumetta kuitenkaan ja nyt flunssa on jo jättänyt puolisoni rauhaan ja siirtynyt minuun.

Ai niin, olen kutsunut pikkuista Mölliksi ja Möllykäksi. Urbaanista sanakirjasta katsoin tosin jälkikäteen, että Möllillä viitataan ahneeseen henkilöön, joka syö ruokaa jopa toistenkin lautaselta. Noh, kyllähän tuo määritelmä pitää osittain paikkansa vauvankin kohdalla

Munasolupunktio ja alkion siirto syyskuu 17, 2011

Tämä viikko on ollut tosi hektinen lapsettomuushoitojen suhteen. Verikokeiden tulokset saimme labrasta vasta tiistai-iltana, koska tuloksia käsitellyt kone oli mennyt Helsingissä rikki. Punktio oli varattu keskiviikkoaamuun, joten voitte kuvitella, miten kireänä hermoni olivat, kun sain tiistaina tietää, ettei tuloksia ehkä ehditäkään saada ajoissa!  Tiistai menikin minun osaltani siinä, kun selvittelin eri ihmisten kanssa tulosten viivästymistä ja yritin selittää, että ne on nyt yksinkertaisesti saatava. Ja saatiinhan ne lopulta! Keskiviikkona käytiin punktiossa, eli puolisoltani poimittiin munasoluja hedelmöittämistä varten. Torstaina saimme tiedon, että kaikki 10 kerättyä munasolua olivat hedelmöittyneet Perjantaina menimme alkion siirtoon, jossa kerrottiin, että 10 hedelmöittyneestä munasolusta seitsemän oli alkanut jakaantua. Yksi alkioista siirettiin puolisoni kohtuun ja kuusi muuta pakastettiin. Parin viikon päästä tehdään raskaustesti. Näin lähellä raskaaksi tulemista emme ole vielä koskaan olleet!

Punktion jälkeen tulleet kivut olivat pahempia kuin olimme kuvitelleet. Puolisollani ei ollut vatsakipua tai väsymyksen lisäksi paljon muitakaan oireita hormonilääkityksen aikana ennen punktiota, joten olimme ajatelleet, että punktiokin sujuu melko kivuttomasti. Itse toimenpide oli kivulias, mutta fentalyyni ja kipulääkkeet turruttivat onneksi sen verran, että kivusta selvittiin. Olin itse toimenpiteessä mukana ja tuntui kurjalta, kun toista itketti, mutta en voinut oikein mitään muuta tehdä kuin vain olla läsnä ja pitää kädestä kiinni Hyvää harjoitusta minulle synnytystä varten!

Toimenpide kesti kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen siirryimme lepohuoneeseen. Ensimmäisen tunnin ajan puolisoni torkkui välillä ja puheli minulle sammaltaen (fentalyynin vaikutuksen alaisena). Välillä naureskelimme yhdessä lääkkeen vaikutuksille ja olimme helpottuneita siitä, että toimenpide oli ohi. Jossain vaiheessa kivut kuitenkin yltyivät erityisesti vasemman munasarjan kohdalla. Puolisoni sai Panadolia ja tulehduskipulääkettä suun kautta, mutta ne eivät tehonneet. Lopulta kipu oli niin voimakasta, että puolisoni oksensi ja alkoi muuttua kasvoiltaan harmaaksi. Siinä vaiheessa hoitaja antoi ketorinia suoneen ja kipu alkoi nopeasti hellittää. Hoitajista täytyy sanoa sen verran, että he olivat aivan ihania, ymmärtäväisiä ja ammattitaitoisia <3 Kolme tai neljä tuntia punktion jälkeen kipu oli jo sen verran hellittänyt, että pääsimme lähtemään kotia kohti. Oli niin rankka päivä, että suuntasimme suoraan Heseen Seuraavana päivänä kipua oli jonkin verran, mutta Panadol riitti sen taltuttamiseen.

Eilen olimme sitten alkion istutuksessa. Se oli erittäin yksinkertainen toimenpide, eikä siinä ollut muuta muistettavaa kuin se, että virtsarakon täytyi olla täynnä. Seuraavan kahden viikon ajan puolisoni käyttää kahdesti päivässä Lugesteron-lääkitystä, joka edesauttaa alkion kiinnittymistä. Täytyy toivoa parasta!

Olen ollut tämän viikon aikana yhtä onnellinen ja innostunut kuin olin silloin joskus ensimmäisen inseminaation aikaan Vaikka IVF-hoidollakaan raskaaksi tuleminen ei ole täysin varmaa, tuntuu kuitenkin siltä, että asiat etenevät.

Unohtelua, unohtelua… syyskuu 8, 2011

Ensin hyviä uutisia: IVF-hoito aloitettiin lauantaina päivittäisellä Puregon-lääkityksellä (150 IU) ja eilisessä ultrassa follikkeleita näkyi yhteensä noin 15. Eilisen ultran jälkeen oli varsin seesteinen olo kunnes sain lapsettomuusklinikalta puhelun, jossa huomautettiin, ettei puolisoni ole ottanut verikokeita, jotka piti ottaa ennen munasolujen poimimista. Munasolujen poimiminen tapahtunee ensi viikolla. Hitaasti päässäni alkoi raksuttaa ja muistin, että asiasta oli ollut puhetta. Itse asiassa siitä oli ollut puhetta useampaan otteeseen. Olimme jo viikkoja aiemmin puolisoni kanssa sopineet, ettei verikokeita oteta yksityisellä puolella, koska aikaahan oli vaikka kuinka paljon. Ja kuinkas sitten kävikään? Totaalisen unohduksen vuoksi joudumme nyt jännäämään saammeko verikokeiden tuloksia ajoissa edes yksityisellä puolella. Ei näin, hyvät ihmiset. Ei näin.

Onneksi saimme ajan verikokeeseen jo tälle aamulle. Verikokeessa testataan B-Hepatiitti, C-Hepatiitti ja HIV. Eilen labrasta kerrottiin, että tulokset saadaan aikaisintaan 2-3 päivän kuluttua. Sen pitäisi kyllä riittää, sillä emme ole vielä edes varanneet aikaa munasolujen keräämiseen. Huomenna on taas ultra, jonka jälkeen mahdollisesti tiedämme munasolujen keräämisen ajankohdan. Tänään puolisoni aloittaa joka tapauksessa Puregonin rinnalla piikitettävän jarrulääkkeen. Jarrulääke estää ovulaatio, jotta ovulaatio ei ehtisi tapahtua ennen munasolujen keräämistä.