Vanhemmuus syntyy arjessa

Pariskunnille, jotka suunnittelevat lapsen hankintaa inseminaation avulla, järjestetään ennen lapsettomuushoitojen aloittamista käynti psykologin konsultaatiossa. Konsultaation tarkoituksena on paitsi varmistua lasten hankintaan ryhtyvien soveltuvuudesta hoitoihin myös antaa lapsettomuushoidoista tietoja pariskunnalle. Heterovanhemmille konsultaatio on sisällöltään hieman erilainen kuin lesbovanhemmille, mutta pääpiirteiltään konsultaation sisältö on sama. Mielestäni konsultaation tärkein teema koski siittiöiden luovuttajan suhdetta lapseen ja lapsen toisen biologisen vanhemman puuttumisen vaikutuksia lapsen kehitykseen.

Maailmaan syntyy jatkuvasti lapsia, joiden biologinen isä on jokin muu kuin lapsen biologisen äidin kanssa avioliiton solminut henkilö. Usein tällaisia asioita ei kerrota lapselle, eikä välttämättä biologisen äidin puolisollekaan. Heterosuhteessa biologisen vanhemman piilottaminen on helppoa, sillä lapsen isäksi katsotaan automaattisesti lapsen äidin kanssa avioliitossa oleva mies. Näin tehdään myös silloin, kun lapsi on saanut alkunsa lapsettomuusklinikalla vieraan luovuttajan siittiöillä toteutetun inseminaation tuloksena.

Tutkimusten mukaan lapsen biologisen vanhemman salaamisella ja salaamisen paljastumisella on tuhoisia seurauksia lapsen kehitykselle. Salaamisongelma koskee lähinnä heteropareja, joille salaaminen on olosuhteista johtuen kohtalaisen helppoa. Lapsettomuusklinikalla inseminaation avulla alkunsa saaneella lapsella on oikeus tietää siittiöiden luovuttajan henkilöllisyys täytettyään 18 vuotta. Jos lapselle ei kuitenkaan ole koskaan inseminaatiosta kerrottu, ei hän välttämättä tule tietoiseksi oikeudestaan. Pahimmassa tapauksessa tieto inseminaatiosta kulkeutuu lapsen korviin jostain muualta kuin vanhempien kertomana. Sanomattakin on selvää, että seuraukset ovat monella tapaa musertavat.

Minulle, lapsen tulevana ei-biologisena äitinä ja vanhempana, konsultaatio oli ajatuksia herättävä. Lesbopareilla biologisen vanhemmuuden salaamiseen ei ole syytä ja jos olisi, en missään nimessä kannattaisi salaamista. Lapsi ymmärtää väistämättä jossain vaiheessa, ettei hän voi olla biologisesti kahden äitinsä jälkeläinen. Vaikka olen lapsen ei-biologinen vanhempi, en näe itseäni yhtään vähempiarvoisena kuin olisin silloin, jos olisin lapsen biologinen vanhempi. Olenhan ollut mukana lapsen hankinnassa alusta lähtien. Olen suunnitellut perheen perustamista puolisoni kanssa kaksi vuotta ja säästänyt kaiken ylimääräisen rahani lapsen hankintaa ja lapsen tulevia tarpeita varten. Tulen olemaan mukana siinä hetkessä kun lapsi saa alkunsa inseminaatiossa.  Olen mukana myös synnytyksessä, jolloin lapsi näkee ensimmäistä kertaa päivänvalon. Samalla tavalla olen mukana kaikissa niissä vaiheissa, joissa olisin mukana silloinkin, jos lapsi olisi minun jälkeläiseni myös biologisesti. Rehellisesti myöntäen minua surettaa hieman ajatus siitä, että lapsi saattaisi kaiken sen jälkeenkin kaivata tietoja biologisesta alkuperästään. Tietojen kaipaamisessa ei kuitenkaan ole kyse minusta, vaan lapsesta. Lapsella on oikeus etsiä biologista alkuperäänsä ja vanhemman velvollisuus on tukea lasta etsinnöissä.

Kuinka kertoa lapselle hänen alkuperästään ja perhemallistaan? Tärkeintä on tietysti avoimuus, eteneminen lapsen omilla ehdoilla ja lapsen oman kehitystason mukainen vastausten antaminen. Luovuttajasta ei tule koskaan käyttää nimitystä isä, sillä isä on ihminen, joka elää tai on ainakin joskus elänyt arkea lapsen kanssa. Luovuttaja on siittiöitä luovuttaessaan tehnyt epäitsekkään teon, jonka merkitys on tietysti korvaamaton lapsettomuudesta kärsivälle parille. Luovuttajan rooli on kuitenkin olla ainoastaan luovuttaja – ei arjessa mukana elävä ja vastuun ottava vanhempi. Meidän perheessämme ei siten ole isää, vaan siinä on kaksi äitiä ja lapsi. Lapsi tulee varmasti kohtaamaan tilanteita, joissa hänelle esitetään kysymyksiä hänen äidistään ja isästään. Suurin osa ihmisistä kyselee asioista kiinnostuksen vuoksi – ei siksi, että haluaisivat pahoittaa lapsen mielen. On tärkeää ennättää puhua lapselle hänen alkuperästään ja perhemallistaan ennen kuin uteliaat ulkopuoliset hämmentävät lasta sinänsä hyvin arkipäiväisillä kysymyksillä. Kun asioista puhutaan avoimesti, löytyvät nimitykset omille vanhemmille ja perhemallille luontevasti.

Tietysti on olemassa ihmisiä, jotka eivät hyväksy erilaisuutta tai jotka eivät ymmärrä sitä, että lapsilla (heteroperheissä, yksinhuoltajaperheissä, homo- ja lesboperheissä, uusioperheissä jms.) voi olla hyvin monia erilaisia vanhempia ja erilaisia tapoja käsittää isyys, äitiys ja vanhemmuus. Omassa elämässäni olen esimerkiksi tottunut puhumaan äidistäni biologisena äitinä, sillä olen elänyt lapsuuteni enimmäkseen isäni ja äitipuoleni kanssa. Äitipuoleni on todellinen äitini – se ihminen, joka on elänyt arkea minun kanssani, mutta silti kutsun häntä äitipuoleksi, koska sillä nimellä on tapana kutsua ei-biologisia äitejä. Nimityksiin liittyy merkityksiä, jotka lapsi osaa itse sisäistää, mutta ympäröivään maailmaan mahtuu monenlaista kulkijaa ja tapaa nähdä maailma. Kun maailmaa ei voi muuttaa, on ympäröitävä itsensä ihmisillä, jotka ymmärtävät sanomattakin perheiden erilaisuuden ja näkevät maailman kaikki värit.

Konsultaatiossa käyminen olisi mielestäni järkevää ihan kaikille lasten hankkimista suunnitteleville. Siellä pohditaan ohjatusti vanhempien rooleja, perheestä ja sukulaisista muodostetun turvaverkon kestävyyttä ja parisuhteen kypsyyttä. Sellaisten asioiden pohtimisesta ei liene kenellekään haittaa! Lapsen kannalta harkittu ja pitkä perheen perustamisen prosessi on ainoastaan positiivinen asia.