Tavallistakin synkempi maanantai sateenkaariperheille

Ei varmaan ole vaikea arvata, että syy synkkyyteen on perussuomalaisten ja muiden konservatiivien vaalimenestys. Eihän tuo perussuomalaisten nousu yllätyksenä tullut, mutta silti se sai minut voimaan niin pahoin, että en saanut yöllä nukuttua. Siinä yön pimeinä tunteina kävin läpi kaikkien uusien kansanedustajien vaalikoneisiin antamat vastaukset kysymykseen sukupuolineutraalista avioliitosta. 101 kansanedustajaa oli sukupuolineutraalin avioliiton kannalla. Heihin kuului myös muutamia perussuomalaisia, joten pelkään pahoin heidän kyllä muuttavan kantansa asiaan vahvan painostuksen alla. Sateenkaariperheet ry:n laskelmien mukaan 93 kansanedustajaa oli avioliiton kannalla ja 92 sitä vastaan. Sateenkaariperheet ovat käyttäneet eri vaalikonetta kuin minä, mikä selittänee lukujen eroavaisuuden. Vaikka sukupuolineutraalin avioliiton kannalla onkin täpärästi noin yhden kannattajan etumatka, niin ei tämä kyllä kovin hyvältä näytä. Jos persut menevät hallitukseen niin…

Minulle on henkilökohtaisesti aivan samantekevää, saanko minä parisuhteelleni kirkollista siunausta. Mielestäni olisi kuitenkin ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien toteutumisen kannalta välttämätöntä, että avioliitto nähtäisiin valtion näkökulmasta vain ja ainoastaan juridisena instituutiona. Tuohon instituution kuuluu perimiseen, adoptioon ja yhteiseen sukunimeen liittyviä oikeuksia, jotka tulisi perusoikeuksien (oikeus tulla kohdelluksi tasavertaisesti lain edessä) mukaisesti sallia myös seksuaalivähemmistöille. Tehkööt kirkko omat ratkaisunsa, mikäli siihen koskaan todella pystyvät omien sisäisten ristiriitojensa vuoksi. Mikäli kirkko ei kykene noudattamaan kansalaisen perusoikeuksia, olisi ihan varteenotettava vaihtoehto alkaa pikkuhiljaa ajaa kirkkoa ja valtiota erilleen toisistaan. Avioliitto-oikeus tuntuu olevan joillekin papeille vähän turhankin iso kynnyskysymys. Esimerkiksi Oulaisten seurakunnassa päätettiin kirkkoherran johdolla, ettei homoparien puolesta saa edes rukoilla kirkon tai seurakuntatalon alttarisalissa, vaan ainoastaan seurakuntatalon aulassa tai kirkon työntekijöiden työhuoneissa. Tämä siksi, ettei kukaan vain missään nimessä erehtyisi luulemaan, että homopareja siunataan kirkossa. Sillähän ei tietenkään ole niin suurta merkitystä, että ihmiset luulevat kirkon suosivan toiminnassaan apartheidia…

Sukupuolineutraali avioliitto-oikeus ei toki tee minulle itselleni minun ja puolisoni parisuhteesta ja perheestä sen arvokkaampaa tai aidompaa kuin mitä se on nyt. Minua silti huolestuttaa syntyvän lapsemme oikeuksien turvaaminen. Minä voin aloittaa perheen sisäisen adoption prosessin vasta lapsen syntymän jälkeen. Meidän paikkakunnallamme prosessiin kuuluu yhdestä kolmeen kotikäyntiä, jotka adotioprosessia hoitava viranomainen tekee. Adoptioprosessi itsessään kestänee puolesta vuodesta vuoteen. Koko tuon ajan lapsemme on vailla oikeuksia toiseen vanhempaansa, eli minuun. Jos kaikki menee hyvin, niin ongelmia ei ole. Mutta entäpä jos puolisoni esimerkiksi menehtyy synnytyksessä tai lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana? Silloin minun valtuuteni lapseen ovat olemattomat. Tämäkö on lapsen etu?

Jos me olisimme avioliitossa puolisoni kanssa, minusta tulisi automaattisesti lapsen toinen huoltaja heti kun lapsi syntyy. Näin tapahtuu niillä heteropareillakin, jotka käyttävät aviomiehen siittiöiden sijasta ulkopuolisen luovuttajan siittiöitä. Aviomiehestä tulee lapsen laillinen isä, vaikka hän ei lapsen biologinen isä olekaan.

Sitten vielä se perheen ulkoinen adoptio-oikeus… On vain yksinkertaisesti järjettömän ääliömäistä, että orpolapset pidetään mielummin orpokodeissa kuin sateenkaariperheissä siitäkin huolimatta, että monien tutkimusten mukaan sateenkaariperheiden lapset ovat yhtä terveitä ja henkisesti myös hieman terveempiä kuin heteroperheiden lapset. En suostu ymmärtämään keneltä adoptio-oikeuden antaminen on pois. Jos minulla ja puolisollani olisi perheen ulkoinen adoptio-oikeus, emme olisi edes ryhtyneet lapsettomuushoitoihin, koska maailmassa on jo tarpeeksi lapsia. Jos puolisoni menehtyisi synnytyksessä, miltä minusta mahtaisi tuntua tietäessäni, että ryhdyimme lapsettomuushoitoihin olosuhteiden (adoptio-oikeuden kieltämisen) pakosta? Miltä minusta tuntuisi, jos vastasyntynyt lapseni vietäisiin kaiken lisäksi minulta pois, koska minulla ei ole lapseen mitään oikeuksia?

Pahalta tuntuisi.

Kategoria(t): Klinikalla Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Tavallistakin synkempi maanantai sateenkaariperheille

  1. Green Turtle sanoo:

    Olen sama mieltä, nuo ovat ihmisarvokysymyksiä. En tiedä miksi toisilla on niin iso tarve yrittää estää toisten elämää, eihän se ole heiltä itseltä pois jos homoille annetaan adoptio-oikeus. Joka tapauksesssa adoption edellykset ja lapsen etu katsotaan aina tapauskohtaisesti, ei ole reilua että mahdollisuus viedään kokonaan suuntauksen takia.

    Hurjalta kuulostaa myös tuo Oulaisten seurakunnan tilanne, liippaa kyllä läheltä apartheidia…

  2. Sirkku sanoo:

    Hei! Kirjoitat käyneesi läpi uusien kansanedustajien vaalikonevastauksia. Muistatko, ketkä perussuomalaiset vastasivat kannattavansa sukupuolineutraalia avioliittoa? Onko kantoja muuten listattu jonnekin?

    • lintukotolainen sanoo:

      Moi!

      Kirjoitin vastauksen kysymykseesi blogiini artikkelimuotoon, sillä ajattelin, että se saattaisi kiinnostaa myös muita lukijoita 🙂 Kiitos siis hyvästä kysymyksestä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s