Seuraavaa klinikkakäyntiä odotellessa

No niin, nyt on lomat lomailtu ja meidän on taas aika jatkaa perheen perustamista. Tällä hetkellä tilanne on se, että puolisoni kuukautiset ovat myöhässä. Nyt on jo kierron 41. päivä. Yleensä kuukautiset ovat tulleet suunnilleen ajallaan. Raskaustesti tehtiin edellisen inseminaation jälkeen (yli kuukausi sitten), joten raskaudesta tämä tuskin johtuu. Olisi tietysti mahtavaa, jos jotenkin ihmeen kaupalla puolisoni olisikin raskaana. Kesällä tuli tosin nautittua jonkin verran olutta (nyt kun vielä voi), joten parempi olisi, jos nyt kuitenkin myöhästymisen syynä olisi jokin muu kuin ihmeraskaus 😀

Kirjoitin edelliseen artikkeliin päivitetyt tiedot inseminaatioiden kustannuksista. Tähän mennessä olemme saaneet tuhlattua lääkkeisiin jo niin paljon rahaa, että vuoden loppuun asti Kela kustantaa loput lääkkeet lähes kokonaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lääkkeisiin, joihin nyt on mennyt noin 160-320 € kuukaudessa menee jatkossa vain 1,50-3 € kuukaudessa. Huima pudotus! Vuoden lopussa tilanne kuitenkin nollaantuu, ja ensi vuonna joudumme taas maksamaan lääkkeet itse tiettyyn pisteeseen asti.

Olemme joutuneet suunnittelemaan tarkkaan budjettiamme, sillä minun opintoni jatkuvat syyskuussa ja tuloni putoavat parin kuukauden ajaksi pelkän opintotuen ja asumislisän varaan. Koska yhden inseminaation kustannukset ovat käytännössä noin 1 100- 1 300 €, on sanomattakin selvää, ettei meillä ole jatkossa varaa hoitoihin joka kuukausi. Toisaalta hoitoja olisi järkevää jatkaa nyt vauhdilla, koska saamme vuoden loppuun asti Kela:n lääkekorvauksen. Järkeilimme, että Kela:n korvauksen vuoksi yritämme tämän vuoden puolella vielä kaksi tai kolme kertaa, jonka jälkeen pidämme mahdollisesti pienen tauon. Inseminaatioita varten nostan tarvittaessa opintolainaa. Lainarahalla maksaminen ärsyttää, mutta toisaalta olisi järjetöntä siirtää hoitoja nyt, kun kuitenkin saamme lääkekorvauksen. Lohduttaudun sillä, että moni muu joutuu ottamaan lapsettomuushoitoja varten lainaa, jolla on huomattavasti korkeampi korko kuin opintolainalla. Laiha lohtu, mutta lohtu kuitenkin 😛

Kategoria(t): Klinikalla Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Seuraavaa klinikkakäyntiä odotellessa

  1. Mammat sanoo:

    Moikka!
    Kiva lukea taas teidän kuulumisia pitkästä aikaa. Meilläkin on tosiaan yritykset aloitettu ja kaksi koti-inseminaatiota nyt takana. Tämä vko on taas tärppivko joten täälläkin jännityksellä odotellaan miten käy. Jotenkin sitä odotti,että se pienokainen sieltä heti ilmoittaisi itsestään, vaikka olikin lukenut ja kuullut muiden kokemuksista. Toisaalta nyt kolmas kerta aluillaan,joten tässäkin maltti on valttia 🙂 Alunperin meidänkin piti mennä klinikan kautta,oman luovuttajamme kanssa, mutta tulimme siihen tulokseen, että ensin yritetään kotona.
    Oikein paljon tsemppiä teille seuraavaan yritykseen ja paaaaljon positiivisia ajatuksia!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s