Viimeaikoina olen törmännyt usein tilanteisiin, joissa minulle ei ole löytynyt perheenjäsenenä oikeaa nimitystä. Kävimme synnytysvalmennuksessa raskausviikolla 32. Siellä puhuttiin synnyttävän äidin ohella isästä tai tukihenkilöstä. Tuossa jaottelussa minut varmaan ajateltiin tukihenkilö-kategoriaan yhdessä synnyttävien naisten äitien, doulien ja ystävien kanssa. Mielestäni synnytyksen yhteydessä tukihenkilöstä puhuminen olisi ihan käypä vaihtoehto silloin, jos myös isä kuuluisi tuohon kategoriaan. Nyt kun isistä kuitenkin puhuttiin erikseen, koin että isien ja tukihenkilöiden välillä oli selvä hierarkia. Tuossa hierarkiassa olisin oikeasti roolini vuoksi kuulunut samaan ryhmään isien kanssa, mutta isä-termin sukupuolisidonnaisuuden vuoksi putosin tuossa hierarkiassa alempana olevaan tukihenkilö-kastiin.
Olen törmännyt nimitysongelmaan myös Kela:ssa asioidessani. Siellä minut rinnastetaan yllättäen isiin. Olen esimerkiksi oikeutettu saamaan isyysrahaa ja pitämään isäkuukauden. Yleensä isään rinnastaminen tuntuu lähinnä huvittavalta, mutta toisinaan se myös vähän ärsyttää. Vaikka moni isä pitää nykyään isyysvapaansa ja osallistuu tasapuolisesti lastenhoitoon, on maailmassa edelleen suuri joukko isiä, joiden mielestä lastenhoito kuuluu pääasiassa naiselle. En samaistu millään tavalla tuohon jälkimmäiseen joukkoon, mutta valitettavasti se edelleen määrittää isyyttä enemmän kuin nuo oikeasti tasapuolisesti vanhemmuuttaan hoitavat isät. Kela:n vanhentuneessa termistössä näkyy, miten toimimattomia ja ongelmallisia kategorioita tiukasti sukupuolisidotut termit isä ja äiti ovat. Eikö olisi helpompaa puhua isän ja äidin sijaan tässä yhteydessä vanhemmista?
Kaksi edellä mainitsemaani tapausta paljastavat sen, miten vaikeaa monien viranomaistahojen ja ihmisten on ymmärtää, että lapsella voisi olla kaksi äitiä tai kaksi isää. Yksi yritys tuon asian ymmätämiseksi on sosiaalisen vanhemman käsite. Törmäsin itse tutkimukseen, jota varten kerättiin aineistoa sateenkaariperheiden sosiaalisilta äideiltä. Ymmärsin, että tuolla käsitteellä viitattiin minuun, mutta en koe itseäni sosiaaliseksi äidiksi.
Jos voisin valita, olisimme kaikki vain vanhempia. Isän ja äidin käsitteet ovat mielestäni jäykkiä ja niihin sisältyy tarpeetonta sukupuolihierarkiaa. Nuo jäykät kategoriat kuitenkin ovat olemassa nyt ja varmasti myös tulevaisuudessa riippumatta siitä, mitä minä niistä ajattelen. Vähimmäistoiveeni olisikin, ettei äidin ja isän alakategorioita lisättäisi silloin, kun sille ei oikeasti ole mitään tarvetta. Tarpeen perusteluksi ei mielestäni riitä se, ettei oman jäykkyyden vuoksi osaa ajatella, että lapsella olisi kaksi samanarvoista äitiä. Jokainen uusi kategoria asettuu johonkin hierarkiaan, vaikka sitä ei olisi hierarkiseksi tarkoitettu. Tuossa hierarkiassa sosiaalinen äiti on (biologista) äitiä alempana. Jokainen hierarkiaan asetettu kategoria siihen sisältyvine merkityksineen on myös potentiaalinen hierarkian vahvistaja. Sosiaalinen äitiys, joka nähdään hierakiassa biologista äitiyttä alempana, vahvistaa sosiaalisen äidin kuvaa itsestään biologista äitiä vähemmän tärkeänä. Tämähän on tietysti helpotus niille äideille, jotka eivät halua ottaa lapsen hoitamisesta samanarvoista vastuuta toisen äidin kanssa 🙂 Joissakin perheissä äidit kuitenkin jakavat vastuun tasapuolisesti, jolloin sosiaalisen äidin termi vähättelee toisen äidin roolia. Tietysti voisin itse julistautua irti tuosta kierteestä ja väittää, että sosiaalinen äiti on hiearkiassa yhtä korkealla kuin biologinen äiti. Mutta silloin kyllä valehtelisin tai vähintäänkin sortuisin idealismiin.
Julistankin siis, että minusta tulee äiti. Mitään siihen lisäämättä ja mitään pois jättämättä.
Apilavauva 
Löysin blogisi noin tunti sitten ja luin sen kerralla läpi. Olen kovin iloinen, että voit nyt kirjoittaa näitä sanoja – kaikkien vaiheiden jälkeen perheesenne tulee pian lapsi! Onnea!
Pidän tavastasi kirjoittaa ja minusta on ihana lukea sellaista tietoa ja kokemuksia, joihin en ole pahemmin törmännyt. Lapsikysymys leijuu toisinaan ilmassa myös omassa parisuhteessani. Päätöksiä ei ole tehty suuntaan tai toiseen, mutta henkilökohtaisella tasolla huomaan tekeväni tärkeää pohdintaa: haluaisinko ja voisinko olla sateenkaariperheen toinen äiti. Olen toivonut tapaavani kaltaisiasi ihmisiä – kiitos tästä blogistasi!
Tähän viimeisimpään kirjoitukseesi haluan linkittää hiljattain näkemäni etelä-afrikkalaisen dokumentin. Se kertoo naisparien (perheen ulkoisista) adoptioista etelä-afrikassa: teemoina sekä seksuaalivähemmistöt että vanhempien ja/tai lapsen erirotuisuus. Sinänsä ihan mielenkiintoinen dokkari. Siinä naispari saa adoptioklinikalla ystävällistä palvelua ja ”äiti” ja ”isä” korvataan lomakkeisiin termeillä ”parent 1” ja ”parent 2”. Se kuulosti hyvältä mun korviini. http://www.waitedfor.com/
Samaisessa dokumentissa keskusteltiin siitä, että kahden äidin perheessä olisi hyvä, että vanhemmilla on eri nimitykset. Kuulemma Mum ja Mommy ovat riittävän erilaiset ja perhe päätti edetä niillä 🙂
Olisipa hyvä, jos Suomessakin käytettäisiin vähemmän sukupuolittavia termejä vanhemmista esimerkiksi eri lomakkeissa. Me olemme neuvollassa vastanneet useisiin tutkimuskyselyihin ja aina niissä kysytään ”äidin” ja ”isän” mielipiteitä asioista. Olemme sitten vain viivanneet ”isän” yli ja kirjoittaneet sen yläpuolle sanan ”äiti”. Pähkäilemme vieläkin sen asian parissa, millä nimellä lapsi meitä kutsuu… Onneksi tässä on vielä muutama päivä tai viikko aikaa 😀
Tärkeä aihe, kiitos sen ottamisesta esiin. Meillä on sama problematiikka myös välillä pinnassa, melkein kaikki valmennusmateriaali/kirjallisuus puhuu isästä eikä esimerkiksi elinkumppanista (”partner” olisi saksaksi melkein neutraali, mutta siitäkin ”partner_in_” olisi sitten se naisille sukupuolitettu versio.., välillä ärsyttää tämä kieli kun kaikki on todella sukupuolittunutta..). En oikein tiedä miten vaimo ”isyytensä” ottaa, tai tunteeko että häntä kohdellaan tulevana kasvattajana tasapuolisesti. Täytynee herätellä keskustelua. Tähän mennessä käytyjen infotilaisuuksien kommentointi on ollut lähinnä että onneksi hän ei ole helposti loukkaantuvaa tyyppiä, muuten voisi mennä herne nenään kun aina vaan puhutaan isistä.
Synnytyksen ja imetyksenhän saan minä silti hoitaa, joten ymmärrän kyllä että niiden suhteen vaikkapa kätilön kanssa valmentautuessa/puhuessa meille puhutaan eri näkökulmista. Onneksi kätilömme on myös naissuhteessa, joten kanssakäyminen hänen kanssaan on (ainakin tähän mennessä) luontevaa myös sen suhteen että olemme molemmat lapsen äitejä. Itseäni helpottaa jotenkin ajatus että vaimo saa omia itselleen saksankielisen ”mama”-termin minun käyttäessäni ”äitiä”, tämä toivottavasti tekee myöhemmin lasta kasvattaessa myös ulkopuolisille selväksi että hän on äiti siinä missä minäkin. Toisaalta voihan olla että näiden termien vuoksi joudun itse myöhemmin selittelemään ulkopuolisille asemaani lapsen suhteen?
Olen siis ehdottomasti kanssasi samaa mieltä: sinusta tulee äiti. Mieleeni tulee kuitenkin vielä jatkokysymys kirjoitukseesi: lapsensa (tuntemattomasta perheestä) adoptionut äiti on ilmeisesti mainitsemissasi kategorioissa lähinnä sosiaalinen äiti, vaikka toinen vanhempi olisikin mies. Tällöin perheen sisällä ei tietenkään synny biologinen-sosiaalinen hierarkiaa, mutta onko mielestäsi tämä hierarkia (tai siis adoptioäidin vähättely biologiseen verrattuna) silti olemassa ulkopuolisten silmissä?
Luulen kyllä, että adoptioäiti helposti nähdään eri asemassa biologiseen äitiin nähden. Itse kyllä näkisin, että monessa tapauksessa adoptioäiti on se todellinen äiti. On tietysti olemassa myös sellaisia tapauksia, joissa biologinen äiti osallistuu lapsen elämään adoptiosta huolimatta ja silloin nimitykset ovat hieman monimutkaisia. Jos itse adoptoisin vauvan, loukkaantuisin kyllä, jos minusta käytettäisiin jatkuvasti nimitystä sosiaalinen äiti tai adoptioäiti. Minusta lapsen äiti on se, joka jakaa arjen ja joka todellisuudessa huolehtii lapsesta. Jos minut olisi adoptoitu vauvana, käyttäisin adoptioäidistäni nimitystä äiti (ilman mitään lisämääreitä) ja silloin joskus, jos tilanne jostain syystä vaatisi biologisesta äidistä puhumista, käyttäisin hänestä nimitystä biologinen äiti tai minut synnyttänyt nainen.
Olen itse asunut kymmenvuotiaasta asti isäni ja äitipuoleni kanssa ja käynyt joka toinen viikonloppu biologisen äitini luona. Koska olin vanhempieni erotessa jo kouluikäinen, en ole koskaan kutsunut äitipuoltani äidiksi vaan käyttänyt hänen etunimeään. Biologista äitiäni olen kutsunut äidiksi. Puhuessani äitipuolestani hänen etunimeään käyttäen tuttavilleni olen kuitenkin aina lisännyt, että äitipuoleni on minulle oikeastaan äiti, sillä olen elänyt hänen kanssaan pidempään kuin biologisen äitini kanssa. Biologisesta äidistäni puhuessani lisään usein, että en ole asunut hänen kanssaan moneen, moneen vuoteen.
Moi! Olen seuraillut blogiasi jo jonkin aikaa, mutta nyt osui sellainen aihe kohdalle, että ajattelin kommentoidakin. Olen itsekin tulossa äidiksi heinäkuussa, vaimoni synnyttää meille ensimmäisen lapsemme. Olen itse kirjoittanut gradun sosiaalisesta äitiydestä, ja tällä hetkellä kirjoittelen väitöskirjaa samasta aiheesta. Yksi tärkeä teema väitöskirjassa on juuri käsitteiden ongelmallisuus. Sosiaalinen äiti ei tosiaankaan kuvasta perheen ei-synnyttänyttä äitiä, varsinkin nykypäivänä kun lapsi voi olla myös juridisesti hänen. Pohdiskelen myös sitä, miten sukupuoli ja vanhemmuus liittyvät toisiinsa, äidiksi kun yleensä nimitetään synnyttänyttä naista mutta äidiksi voi tulla muutakin kautta, esim. kahden naisen perheessä tai sijaisäitinä. Jos sinua muuten kiinnostaisi osallistua väitöskirjani kirjoituskampanjaan, voisin laittaa sulle kirjoituskutsun sähköpostiin. Laita minulle viestiä jos kiinnostaa, minut tavoittaa osoitteesta nbruun@student.uef.fi .
Osallistuin kampanjaasi 🙂 Toivottavasti olet saanut muiltakin paljon vastauksia, sillä aihe on tärkeä ja mielenkiintoinen.
Kiitos! Laitan sinullekin sitten valmiin väitöskirjan sähköpostiin, kun se valmistuu aikanaan. 🙂