Miksi äitiyslaki?

Tässä esimerkissäni kerron lyhyesti ja konkreettisesti, miksi äitiyslaki olisi tärkeä perheellistyvien naisparien – ja erityisesti lapsen oikeusturvan kannalta. Kristillisdemokraatit torppasivat lain vuoden alussa, joten tekemistä riittää niin kauan kunnes lakiuudistus saadaan vietyä maaliin. Äitiyslaki on edelleen tarpeellinen, sillä tasa-arvoisen avioliittolain voimaanastuminen ei valitettavasti tee automaattisesti muutosta juridisen vanhemmuuden vahvistamisen prosessiin.

NYKYTILANNE

1. Rekisteröidyssä parisuhteessa elävä naispari aloittaa yhteisestä suostumuksesta hedelmöityshoidot lapsettomuusklinikalla.
2. Hoitoihin kysytään kummankin suotumusta. Naispari käy läpi psykologin arvion, jonka jälkeen he saavat ”luvan” hoitojen aloittamiseen.
3. Anonyymi luovuttaja löytyy, eikä luovuttajalla ole minkäänlaisia oikeuksia suhteessa lapseen. Lapsella on oikeus halutessaan saada tietää luovuttajan henkilöllisyys täytettyään 18 vuotta.
4. Naispari tekee halutessaan lakimiehen avustuksella testamentin, josta ilmenee synnyttävän äidin tahto antaa lapsen juridinen vanhemmuus omalle puolisolle (eli ei-synnyttäneelle äidille), mikäli synnyttävä äiti sattuu itse menehtymään esimerkiksi synnytyksessä.
5. Lapsi syntyy. Lapsella on syntyessään juridinen side ainoastaan synnyttäneeseen äitiin. Testamentti ei itsessään turvaa toisen äidin juridista vanhemmuutta, vaikka siitä ilmeneekin synnyttäneen äidin toive.
6. Perheen sisäinen adoptioprosessi aloitetaan lapsen syntymän jälkeen. Prosessiin kuuluu paikkakunnasta riippuen kotikäyntejä/toimistokäyntejä, joiden pohjalta lastensuojelun työntekijä kirjoittaa lausunnon. Lopullisen päätöksen asiasta tekee käräjäoikeus. Prosessi kestää noin 2 kk – 6 kk paikkakunnasta riippuen. Tuona aikana lapsella on vain yksi juridinen vanhempi, mikä aiheuttaa tarpeetonta huolta perheelle.
7. Ei-synnyttäneen äidin juridinen vanhemmuus vahvistetaan käräjäoikeuden päätöksellä. Lapsella on sen jälkeen kaksi täysin samanarvoista äitiä.

TILANNE ÄITIYSLAIN SÄÄTÄMISEN JÄLKEEN

(Kohdat 1-3 ovat samoja)
1. Rekisteröidyssä parisuhteessa elävä naispari aloittaa yhteisestä suostumuksesta hedelmöityshoidot lapsettomuusklinikalla.
2. Hoitoihin kysytään kummankin suostumusta. Naispari käy läpi psykologin arvion, jonka jälkeen he saavat ”luvan” hoitojen aloittamiseen.
3. Anonyymi luovuttaja löytyy, eikä luovuttajalla ole minkäänlaisia oikeuksia suhteessa lapseen. Lapsella on oikeus halutessaan saada tietää luovuttajan henkilöllisyys täytettyään 18 vuotta.
4. Ei-synnyttänyt äiti tunnustaa lapsen äitiyden neuvolassa tai lastenvalvojan luona, minkä jälkeen maistraatti vahvistaa äitiyden. Lapsella on syntymästään lähtien kaksi täysin samanarvoista äitiä. Uudistus koskisi myös avopareja, jotka ovat yhdessä osallistuneet hedelmöityshoitoihin.

MIKSI ÄITIYSLAKI?: Vanha lainsäädäntö kuormittaa turhaan viranomaisten ajallisia ja taloudellisia resursseja, koska sisäinen adoptio vaatii aina käräjäoikeuden päätöksen. Vanha lainsäädäntö myös aiheuttaa tarpeetonta huolta perheille ja asettaa lapsen oikeusturvan vaakalaudalle. Äitiyslaki ei toisi naispareille mitään sellaista, mitä ei tälläkään hetkellä voi mutkien kautta saavuttaa. Äitiyslain vastustamiselle ei ole mitään muuta perustetta kuin halu tehdä naisparin toiselle osapuolelle juridisen vanhemmuuden saaminen mahdollisimman vaikeaksi. Se on kiusantekoa.

Kategoria(t): Lainsäädäntö, Politiikka Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s