Perheellisen yksinäisyys

Perheellistyminen on ihana asia silloin, kun sitä on todella toivonut. Aina kaikki ei kuitenkaan ole täydellistä – ja matkan varrella tulee vastaan ilmiöitä, joihin ei ollut osannut varautua etukäteen. Yksi näistä on lapsiperheen yksinäisyys ja sosiaalisten verkostojen reikiintyminen. Olen huomannut perheellistymisen myötä, että vuosi vuodelta kutsut erilaisiin lapsettomien ihmisten aktiviteetteihin ovat vähentyneet. Samaan aikaan toki on tullut lisää lapsiperhetuttavia, mutta luulen puhuvani jokaisen vanhemman suulla sanoessani, ettei kaipuu lapsettomiin aktiviteetteihin ja lapsettomien ihmisten kanssa olemiseen kokonaan häviä perheellistymisen myötä. Olen pohtinut itsekseni ja tuttavieni kanssa, miksi niin kovin usein perheellinen ihminen jätetään kutsumatta esimerkiksi illanviettoihin, joihin aiemmin on kutsuttu.
Tällaisiin tuloksiin olen pohdinnoissani päätynyt:

1) Lapsettoman ennakko-oletus on se, että lapsiperheellistä ei enää kiinnosta mikään muu kuin kotona oleminen.
2) Oletetaan, ettei perheellinen jaksa osallistua, koska on aina väsynyt ja kiireinen.
3) Lapsiperheellistä ei kannata kutsua, koska hän ei todennäköisesti kuitenkaan pystyisi järjestämään lapsenvahtia.
4) Lapsiperheellinen on pitkästyttävää seuraa, koska ei osaa puhua mistään muusta kuin lapsista – ja yleensä sekin on joko hillitöntä hehkutusta tai järkyttävää valitusta.
5) Lapsiperheellinen saattaa yllättäen ottaa lapsen mukaan tilaisuuteen, mikä on kaikkien muiden paikallaolijoiden mielestä vaivaannuttavaa.

Olen kokenut haastavana sosiaalisten suhteiden ylläpitämisen ja muodostamisen perheellistymisen jälkeen. Haastavaa on nimenomaan ollut suhteiden luominen muihin kuin lapsiperheisiin – tai vastaavasti lapsettomien aktiviteettien järjestäminen uusien lapsiperhetuttujen kanssa. Törmään toisinaan tilanteisiin, joissa melkein toivoisin, että en olisi koskaan edes paljastanut olevani äiti – tällöin välttyisin ihmisten ennakko-oletuksilta liittyen siihen, miten haluaisin vapaa-aikaani viettää. Seuraavassa vastaankin lyhyesti yllämainittuihin ennakko-oletuksiin omasta näkökulmastani:

1) Lapsen syntymä saa väistämättä aikaan kotonahautomisvaiheen, jonka aikana lapsiperheellisen voi olla vaikea lähteä illanviettoihin ja muihin lapsettomiin aktiviteetteihin. Tuo vaihe menee kuitenkin ohi – ja pääsääntöisesti ihmisiä kiinnostaa perheellistymisen jälkeen aivan samat asiat kuin ennen perheellistymistäkin. Jos siis olet viihtynyt ihmisten seurassa ennen perheellistymistä, viihdyt siellä varmasti perheellistymisen jälkeenkin. Itse asiassa arvostat aikuisten seuraa ja illanviettoja todennäköisesti vielä enemmän kuin koskaan aiemmin, sillä ne ovat vastapainoa arjelle.
2) Väsymys on todellista totta. Yleensä se kuitenkin liittyy kotona olemiseen ja arjen pyörittämiseen. Väsymys voi olla osaltaan tylsistymistä. Harva on niin väsynyt, ettei jaksaisi silloin tällöin viettää aikaa aikuisten aktiviteeteissa. Annathan toki perheellisen ystäväsi itse tehdä ratkaisun sen suhteen, miten väsynyt hän on, ja miten usein hän jaksaa osallistua aktiviteetteihin.
3) Lapsenvahdin hankkiminen voi olla vaikeaa. Vielä vaikeampaa se kuitenkin on, jos ihmiselle ei ole koskaan annettu mitään syytä etsiä lapsenvahtia. Lapsenvahdin löytymiseen kun pätee se yksinkertainen keino, että lapsi on joskus vain rohkeasti vietävä sukulaisten tai tuttavien hoitoon, jotta lapsi tottuu hoidossa olemaan. Sinä lapseton ihminen – teehän perheelliselle ystävällesi siis palvelus ja anna hänelle syy etsiä lapsenvahti! Mikäpä sen parempi syy kuin kutsu lapsettomaan tilaisuuteen!
4) Lapsiperheen elämään kuuluu iloja ja suruja. Jokainen vanhempi muistaa, miten rasittavalta lapsiperheiden jutut kuulostivat silloin, kun itsellä ei ollut lapsia. Ja jokainen perheellinen myös tietää, miten pieniltä perheettömien ongelmat toisinaan tuntuvat omien ajankäyttöongelmien rinnalla. Jos siis itse puhut töistäsi, miksi et jaksaisi vastavuoroisesti kuunnella ystäväsi lapsijuttuja? Voi olla, että jonain päivänä olet itse siinä tilanteessa, että haluaisit avautua huonosti nukutuista öistäsi jollekin – ja että se joku jaksaisi sen pienen hetken ajan olla empaattinen. Kyllä perheellisenkin valitus vähenee sitä mukaa, kun elämään tulee enemmän vapaa-aikaa ja ihmisiä, joiden kanssa viettää sitä. Ehkä voisit omalla toiminnallasi auttaa ystävääsi muistamaan, että hänen arkeensa kuuluu muutakin kuin koti ja perhe.
5) Jos lapsiperheellinen ottaa lapsen mukaan juhliin, voit ajatella asian näin: Todennäköisesti hän on yrittänyt hankkia lapsenvahdin. Ja todennäköisesti hän olisi itsekin mielummin tullut ilman lasta. Siitä huolimatta hän on arvostanut kutsuasi niin paljon, että on tullut paikalle edes pieneksi hetkeksi yhdessä lapsen kanssa.

Ja tärkein: KYSY SUORAAN, ÄLÄ OLETA! Kysy, saako ystäväsi järjestettyä lapsenvahdin. Jos ei saa, kysy suoraan, haluaisiko hän kuitenkin jonain toisena kertana osallistua. Ja jos illanvietot eivät kertakaikkiaan onnistu, kysy, voisitteko joskus tehdä yhdessä jotain sellaista, mihin lapsenkin voisi ottaa mukaan. Varmasti löytyy myös aktiviteetteja, jotka ovat mielekkäitä sekä lapsiperheille että lapsettomille.

Kuulisin mielelläni toisten kokemuksia siitä, miten sosiaalisen elämän kanssa on käynyt perheellistymisen myötä. Oletteko kokeneet sellaista ulkopuolisuutta, mitä ei ennen ollut? Onko ulkopuolisuus johtunut siitä, että olette itse jättäytyneet pois aktiviteeteista, joita ennen oli? Vai siitä, että on jätetty ulkopuolelle?

Mainokset
Kategoria(t): Ajankäyttö, Tukiverkostot, Vapaa-aika Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Perheellisen yksinäisyys

  1. Nna sanoo:

    Minulla on 6 kk ikäinen tytär. Olen siinä onnekkaassa asemassa, että hänen syntymänsä jälkeen ystävämme ovat alkaneet tulla entistä enemmän meillä käymään. Toki nautin ja kaipaan niitä kodin ulkopuolisia hetkiä ilman lasta, mutta välillä on ihanaa, kun saa vauvaperhearkeen sen aikuisten kahvihetken vaikka lapsen nukkuessa. Meillä on asiat myös silleen hyvin, että vauvan isovanhemmat hoitavat mielellään häntä.

    Siitä huolimatta minulla on toisinaan hieman ulkopuolinen olo tai jopa kateus ystäviä kohtaan, jotka minun näkökulmastani ovat jatkuvasti jossain menossa. Toisinaan bilettäessä huomaa, että arki vie sen verran voimia, ettei sitä jaksa kovin myöhään olla. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö siitä illasta silti nauttisi. Etenkin jos menee kotiin yöksi, niin tietää aamulla herätyksen olevan samaan aikaan kuin joka aamu. Vaikka työntäisi korvatulpat korviin ja kääntäisi kylkeä, niin jotenkin se vauvan ääni on ohjelmoitu niin hyvin tulemaan siitä unen läpi, että siihen kyllä herää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s